”Oli sekin rakkausjuttu”, kuulen tätini tokaisevan puhelimen toisessa päässä. Hän on muistanut Betty-tädin ja tämän kosijan. ”Jokin siihen sitten tuli väliin: Lähtivät Tampereelle kihloja ostamaan, mutta Betty tuli yksin takaisin. Ilman sormusta. Mikä siihen tuli”, pohtii tätini sadan kuudenkymmenen kilometrin päässä. Minäkin alan miettiä, mikä juttu se oikein on voinut olla. Olisiko ollut toinen nainen vai… ”Vai ryyppäsikö mies”, jatkaa tätini kesken jäänyttä ajatustani.
Betty eli yksin postineitinä, eikä mennyt koskaan naimisiin. Vaikka olisi ottajia ollut, tietää tätini. Bettystä oli sanontakin: Pyöreä ja nätti kuin Itärannan Betty. Mutta Betty eli yksin. Eräänä päivänä Bettyn kosija palasi. Mies oli omalla tahollaan mennyt naimisiin, jäänyt sitten leskeksi. Ja palasi kosimaan Bettyä. Mutta Betty totesi: ”En minä taida, kun en minä enää oikein kuulekaan.”