Aihearkisto: Laulaen halki elämän

Runopaja oli meille lapsille kesäparatiisi, minne mentiin joka vuosi linja-autolla. Luulen, että äiti ilmoitti vaarille kortilla tuloaikamme, sillä usein vaari oli vastassa jo pysäkillä, joka oli aivan talon vieressä. Joskus teimme matkan Tampereelta Ruhalaan pitkin Runoilijanreittiä höyrylaivalla, Tarjanteella tai Pohjolalla. … Lue loppuun →

Talven henki katsoo hiljaa. Sataa lunta, niin että puiden ääriviivat katoavat ja äänet vaimenevat. Tuisku on ympäröinyt talon. Ikkunat ovat valottomat, portaat lumiset. Sisältä talosta kuuluu narahduksia, rapinaa. Ovi avutuu. Käsi tarttuu oven pielessä olevaan luutaan. Luuta kulkee pitkin lattialautojen … Lue loppuun →

Vaari on kääntänyt maata. Saappaat mullasta painavina hän kulkee läpi kevään korkeiden salien. Ilma on täynnä laulua ja liverrystä. Tuuli tarttuu harmaan huopahatun lieriin ja lennättää sitä rinnettä alas kohti jäistä rantaa. Vähän jäykin askelin vaari juoksee sen perään, pistää … Lue loppuun →

Vaari oli kuullut Mathildalta ja tämän sisaruksilta tarinoita siitä, miten heidän isänsä Kustaa (1857- 1912) oli asettunut Ruhalan Itärantaan. Kustaan isä Henrik Gustaf Törnbom (1821- 1867) harjoitti nahkurin ammattia Ruoveden kirkolla ja myös äiti, Maria Nikkilä (1827- 1877) Vilppulan Ala-Ajoksesta, … Lue loppuun →

Marraskuun pimeänä päivänä istumme tätini kanssa kerrostalokaksion keittiössä paperipala edessämme. Tarkoituksenamme on piirtää pohjapiirroksia Itärannan rakennuksista. Sellaisina kuin ne muistamme. KUVA 8: Täti ja minä piirsimme pohjapiirustuksen Mielessämme siirrymme Ruhalaan, Kautun kanavan tuntumassa olevalle kapealle kannakselle. Korkean mäen päältä avautuu … Lue loppuun →

Verstas on mukava paikka sadepäivinä ja kovalla helteellä. Lattialla on sahapuruja ja lastuja. Seinien hyllyt ovat täynnä erilaisia naskaleita, vasaroita, meisseleitä, sahoja, hohtimia, viiloja, talttoja ja pihtejä. Kaikenlaisia nauloja on peltipurkeissa ja pahvilaatikoissa. Mitä vain kuvitella saattaa. Suuri höyläpenkki kutsuu … Lue loppuun →

Tuvan päätyikkunasta avautuu näköala järvelle. Toinen ikkuna on puutarhaan, missä kasvaa omenapuita ja on kasvimaa. Alkukesästä siellä kukkivat narsissit ja tulppaanit pitkissä riveissä.     Ikkunasta voi myös nähdä riippumaton, joka on toisesta päästään kiinnitetty punamullalla maalatun aitan seinää. Toinen … Lue loppuun →

Henget viihtyvät vetten yllä. Niiden on kai helppo kulkea sellaisissa paikoissa, missä on vettä. Siksi ne viihtyvät Itärannassakin, missä vain kapea kangas on esteenä kahden veden välissä. Henkien polku kulkee Itärannan halki toiselta puolelta toiselle. Saattavat henget kiertää Kautun kanavan … Lue loppuun →

Itäranta on kapealla kannaksella, jonka toisella puolen on Ruhalan laivaranta. Sinne ovat saapuneet höyrylaivat Tampereelta vuodesta 1858 asti. Ensimmäinen höyrylaiva oli Ahti, joka liikennöi väliä Tampere – Ruhala. Matka kesti kymmenen tuntia. Vuosien myötä tuli uusia laivoja: Ilmarinen ja Storfursten … Lue loppuun →

Pitkässä ja kapeassa keittiössä on vain yksi ikkuna ja sekin pohjoiseen. Varjot lymyävät huoneen nurkissa. Aurinkoisena päivänä on mukava pitää salin ovea auki. Sieltä tulvii lämpöä ja valoa keittiöön. Valokiilassa leijuvat miljoonat pölyhiukkaset. Valo yltää räsymattoon asti, mutta pitkän pöydän … Lue loppuun →

”Oli sekin rakkausjuttu”, kuulen tätini tokaisevan puhelimen toisessa päässä. Hän on muistanut Betty-tädin ja tämän kosijan. ”Jokin siihen sitten tuli väliin: Lähtivät Tampereelle kihloja ostamaan, mutta Betty tuli yksin takaisin. Ilman sormusta. Mikä siihen tuli”, pohtii tätini sadan kuudenkymmenen kilometrin … Lue loppuun →

Bettyn kuoltua Elli muutti asumaan siskonsa mökkiin. Sieltä ovenraosta hän huutelee meille kesävieraille tervehdyksensä. Joskus hän kutsuu meidät sisälle mökkiin. Se on jännittävää, vähän pelottavaakin. Elli-täti tarjoaa lapsille vanhoja joulupiparkakkuja ja mehua. Aikuisille hän keittää kahvit. Sisällä mökissä on valtavasti … Lue loppuun →

Pohjoisen puolella oleva pikkukamari henki epäviihtyisyyttä. Välillä joku saattoi nukkua siellä, mutta kukaan ei ottanut sitä mielipaikakseen. Ehkä tämä epäviihtyisyys antoi aiheen kummitusjuttuun valkopukuisesta naisesta, joka asui huoneessa. Huone muuttui entisestään luotaantyöntävämmäksi. Sitten valkopukuinen nainen alkoi liikkua huoneen ulkopuolellakin. Kun … Lue loppuun →

Muistikuvissani näen rantahiekalla mustaksi tervatun veneen, vähän toisella kyljellään, perä vettä viistäen. Vanhassa valokuvassa kyyhötämme veneen kupeessa ja kaivamme hiekkaan kuoppaa. Herpautumattomina odotamme kuoppamme täyttymistä. Kuoppaan nouseva vesi ei ole kirkasta niin kuin järvessä. Se on ruskeaa ja sen pinnalla … Lue loppuun →

Vaari helisyttää kannelta. Sävelet kaikuvat kuin kirkon kellojen ääni järven pintaa pitkin, välillä voimistuen, välillä kaikoten. Vahvat pitkät kielet soivat kumeasti ja kaikista ohuimmat ja lyhyimmät kielet helähtävät kevyinä. Kanteleen pinta on lämpimän väristä punertavaa puuta. Isosta pyörestä aukosta voi … Lue loppuun →