Kesällä 1970 näin vaarin viimeisen kerran Itärannassa. Kun olin lähdössä kotiin ja seisoimme verannalla, vaari kertoi toiveestaan, että joskus kävisin läpi hänen kirjoituksensa, tekisin niille jotain. Hän oli kerännyt käsikirjoituksia ja lehtileikkeitä – runoja, kertomuksia, piirroksia -, ja laittanut ne kahteen pahvilaatikkoon. Laatikot olivat sisällä talossa. Ne saisivat jäädä odottamaan Runomuseoon, vaari sanoi.
Vaari asui 90-vuotiaaksi asti omassa kodissaan. Kaaduttuaan ja murrettuaan jalkansa hän joutui sairaalaan. Tiesuunnitelmat masensivat ja elämä yksin alkoi tuntua vaikealta. Muutto vanhainkotiin Sammalistoon, Susikallioiden taakse oli edessä. Mukaansa hän otti kirjoituskoneen ja kanteleen. Sinikantiset vihkot täyttyivät edelleen, nyt yhä horjuvammalla käsialalla. Vaari oli vakuuttunut siitä, että juuri runojen teko oli hänen pitkän ikänsä salaisuus. Kirjoittaminen oli hänelle välttämättömyys. Väsymys alkoi kuitenkin voittaa. Uudet runot kertovat ikävästä, kuolemasta ja levon kaipuusta. Iloa tuottivat vanhat runot ja se, että yksi joulurunoista, Bethlehemin tähti, oli saanut sävelmän. Ruovedeltä kotoisin olevan musiikinopettajan Aura Lahosen säveltämä runo sai ensiesityksensä Ruoveden vanhainkodissa vaarin 92. syntymäpäivänä.
Betlehemin tähti
Miten kirkas onkaan tähti tuo,
joka Betlehemin yllä loistaa
rauhaa mielen sydämeen se luo,
pelon, tuskan ainaiseksi poistaa.Kaiken ylle yltää säkeet nuo
hyväellen kaukaisinta kaistaa.
Vilvoittaen niin kuin virran vuo,
johon armon aurinkoinen paistaa.Tulee Luoja luotujensa luo,
tähti Betlehenin taaskin loistaa.
Vilvoittaen niin kuin virran vuo,
tuskan pelon ainaiseksi poistaa.
Tilat vanhainkodissa olivat pienet ja kantele siirrettiin vaarin huoneesta kellariin. Se oli kuin ystävän menetys ja vaari suri kannelta, joka joutui olemaan yksin kellarissa. Hän sai puhutuksi kanteleen takaisin, mutta kosteus oli saanut kansilevyn murtumaan. Kantele särkyi, elämänhalu väheni. Vaari kuoli elokuussa 1975. Kului muutama vuosi ja Itärannan päätalo ja verstasrakennus purettiin kantatie 66:n tietöiden alettua. Pahvilaatikot siirrettiin aittaan, minne ne saivat jäädä vuosiksi.
Kaunis on tuo Kautun vuolle,
syksyisessä kullassaan.
Tältäpuolta tuollepuolle,
kirkkomaahan matkataan.Viihdymmekö sitten siellä,
katoamme kamaraan…
Toteaisin toivemiellä,
sielut etsii kotiaan.