Henget viihtyvät vetten yllä. Niiden on kai helppo kulkea sellaisissa paikoissa, missä on vettä. Siksi ne viihtyvät Itärannassakin, missä vain kapea kangas on esteenä kahden veden välissä. Henkien polku kulkee Itärannan halki toiselta puolelta toiselle. Saattavat henget kiertää Kautun kanavan kauttakin tai vähän matkan päässä olevan sillan alta. Mutta parhaiten ne tietysti viihtyvät kotirannassaan, nuo ennen eläneet Itärannan asukkaat. Vaikka ovatkin henkiä ja kulkevat vetten päällä, ne muistavat veneet ja sen, mihin kohtaan ne aina vedettiin rantahiekkaan. Vaarilla mahtoi alkuun olla outoa elää kaikkien näiden menneiden aikojen asukkaiden kanssa. Oppia tuntemaan vanhat polut ja venepaikat. Vaikka olihan hän kuullut kertomuksia Mathildalta ja tämän veljiltä. Joitain niistä vaari kirjoitti muistiin ja teki henget näkyviksi. Kaikesta ei kuitenkaan voinut kirjoittaa.
Liinasta ja Santerista
Liina sanoi Santerille
rakastatkos minua?
Olen aina pieni piika
rakastanut sinua.Isä sanoi Santerille:
Aiottekos parvita?
Se on sitten sillä lailla,
miniää ei tarvita!Kiire tuli Santerille,
toiset ootti laivassa.
Elä ole Liina kulta
pahan mielen vaivassa.Liina sanoi Santerille:
Kohta tulen perässä…
Tämä laulu jatkuu vielä
toisessakin erässä.Lähtörutto Ruhalassa
niin kuin saasta sakeni.
Piikasia, poikasia
lännen maille pakeni.Länteen läksi myöskin Liina,
niin kuin kerran lupasi.
Kirjoitteli Santerille:
Tulen, pesen tupasi.Saiko kortin Santerimme,
kukapa sen tietäisi…
Selkäsaunan teostansa
sama Santtu sietäisi.Pakoon puikki niin kuin jänis,
ilkeä on tekosi!
Liina etsi Santeria,
sitten pääkin sekosi.Monen pitkän vuoden päästä,
pakolainen palasi.
Itki itkut itseksensä,
salaisuuden salasi.Sama taivas kattonansa
Liinan sekä Santerin.
Kumpikin jo kummun alla
nukkuu rauhan tunnelmin.Tarun kertoi kerjuumummu,
lienee totta nimet vaan.
Liinaa sekä Santeria
tuskin enää muistetaan.(Runoja Ruovedeltä, monet palat Paikkalasta 1966)